| 
| | | 






 | BH ROLLICOASTER KING´S RANSOM ”Pekko”
Synt. 23.3.2000 isä: FIN MVA & KVA & JVA, S MVA Trewater Macoy emä: Rollicoaster Gillyflower
Kasv. Nurmi Leila, Pori Om. Leppänen Inka, Pori
PEKKO Ensimmäinen
kultainennoutajani, joka valloittanut minut täysin. Nimensä mukainen
aikamiespoika, mammankulta, charmantti herrasmies, joka valloittaa
jokaisen vastaantulijan. Koira, jonka voi ottaa minne tahansa mukaan,
ja koira, joka toimii lähes telepatian voimalla.
Siskoni Niinan
avustuksella löysimme tiemme Porin Palveluskoirakerhon kentälle, ja
tutustuimme eri lajeihin. toko, pk-jälki ja näyttelyt ovat tulleet
tutuiksi. Varsinkin jälki on ollut Pekolle mieluisaa. Koiralle, joka ei koskaan vedä hihnassa, jälkivaljaiden pukeminen saa aikaan nelivedon. Pekko on koira, joka oppii nopeasti, ja jonka kanssa on ollut ilo harrastaa.
BH-kokeen
suoritimme Harjavallassa syksyllä 2002. Ja ensimmäinen pk-jälkikoe
käytiin syksyllä 2003. Maastosta 199p. Tottis 50p. = 249p. Tuo kisa jäi
ensimmäiseksi ja viimeiseksi, sillä virallisissa lonkka- ja
kyynärnivelkuvissa Pekolla todettiin vas. kyynärpäässä paha nivelrikko.
Riehumiset ja isot hypyt laitettiin kiellettyjen listalle ja näin ollen
myös pk-kokeet. Jäljestystä emme suinkaan ole jättäneet, koska koira
nauttii siitä ja osaa hommansa.
Nyt Pekko viettää ns.
eläkepäiviä, ja nauttii metsä/peltolenkeistä, aktivoinnista ja
jäljestyksestä. Tapaa koirakavereita ja on perheen rakastettu
kunniajäsen.
Tänään (9.3.2010) kirjoittaessani tätä, Pekko-pappa
on vetreä vanhus. Harmaantunut turkki ja silmistä heijastuva
elämänkokemus kertovat, että vuosia on täynnä 10. Nivelrikkoon ei ole
tarvittu kipulääkkeitä, pelkkä glukosamiinilisä on tuonut helpotuksen.
Arkielämää eletään normisti, Pekko lenkkeilee yhä samat lenkit
”pikku-siskon” kanssa, joskin tasaisen rauhallisesti ja varmasti.
Kevääksi ja kesäksi on katsottu muutama näyttely, joten Pappa tekee
paluun kehiin 5 vuoden tauon jälkeen ;) Ja vaikka Pekko itse onkin jo
eläkkeellä, toiminta silti jatkuu esim. häiriökoirana BH-kokeessa ja
esineruudun tallaajana ;)
Toivon, että yhteisiä vuosia on vielä monta edessä!

|
| |
|